Kumo kaldu kuldakaivo. Seto Lauluimä Hilana Taarka (1856–1933). Seto Muuseumitarõ Obinitsas 2003.
Liidia Sillaotsin koostama ja Ilmar Vananurmin toimittamaksi merkitty viron- ja setonkielinen puolensataasivuinen vihkonen setojen tunnetusta lauluemosta tarjoaa kiehtovan johdannon Hilana Taarkan henkilöön ja laajemminkin setoperinteeseen vaiheessa, jossa setot olivat vasta astumassa maailmankartalle. Eli viimeistään 1920-luvulla, kun Euroopan syrjäkulmalla itsenäistyneen Suomenkin kansalliset erimielisyydet oli alustavasti ratkaistu.
Obinitsan lähellä Hilanamäellä syntyneestä Taarkasta oli Viron itsenäistymiseen mennessä tullut jo tunnettu laulaja, jota kutsuttiin paljon esiintymään eritoten häihin. Äitinsä kuoleman jälkeen (1899) Taarka sinnitteli köyhissä ja vaikeissa oloissa syntymäkylänsä savutuvassa. Poikkeuksellisen musikaalisuutensa ja sanallisen taituruutensa katveessa hän kärsi paikallisten julmaa ylenkatsetta aviottomien lastensa takia. Tai kuten Liidia Sillaots asian tiivistää: Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.
Luku- ja kirjoitustaidottomalta Taarkalta merkitsivät ensimmäisinä lauluja muistiin kulttuurin monitoimimies Hindrik Prants Vastseliinasta, suomalainen musiikkitieteilijä Armas Otto Väisänen ja myöhemmin muiden muassa kansanrunoudentuntija Paulopriit Voolaine Räpinasta.
Heistä Väisäsen panos Taarkan merkityksen laajentamisessa Viron rajojen ulkopuolelle oli jo alusta asti merkittävä, kunnes tuli sitäkin ratkaisevammaksi. Varhainen näyte tästä oli Väisäsen itsensä valikoima ja suomentama kokoelma Heimokannel I (Viron kansan runoja, 1924), jonka sisällössä Taarkan vaikutus näkyy selvästi.
Tutkimusmatkoja Setomaalle tehnyt Väisänen oli kutsunut Taarkan kuoronsa kera Suomeen esiintymään 1921. Matkan aikana Taarka tiettävästi improvisoi ja esitti kiitosrunot niin Suomen presidentille kuin kenraali Mannerheimille ja valtionarkeologi Appelgren-Kivalollekin. Kiitosruno Ståhlbergille syntyi väittämän mukaan puolessa tunnissa.
Virossa Taarkan maine saavutti huippunsa 1920-luvulla useissa laulujuhlissa, joista mainittakoon esiintyminen Tallinnassa 1922 sekä kaksi esiintymistä omilla kotinurkilla Petserissä 1922 ja 1924. Elämänsä ehtoolla Taarka sai Võmmorskista nykyisen rajan pinnasta kansalaislahjana talon, jossa hän kuoli 1933.
Lämminhenkinen ja aina avulias Liidia Sillaots (1933–2016) toimi pitkään Obinitsan setomuseon johtajana, jonka perustajiin hän kuului. Liidian merkitystä setojen liikehdinnässä on vaikea liioitella, sillä hän liittyi muutenkin kaikkeen mahdolliseen, vaikkapa lauluemojen patsaiden pystyttämiseen Obinitsan rinteeseen.
Ilmar Vananurm (s. 1946) on Obinitsan museon vihkosessa antanut julkaista kappaleen Hilana Taarkan elämää kuvaavasta setonkielisestä tarinasta. Vihkonen sisältää myös useita näytteitä Taarkalta kerätyistä runolauluista.
Vastaa